Posliinikukkia autiolle saarelle

Jos saisin ottaa vain yhden kasvisuvun mukaani autiolle saarelle, tuo suku saattaisi hyvinkin olla Hoya, posliinikukat. Lajeja on tiettävästi 200-300 toinen toistaan ihmeellisempiä kukkijoita, eikä aika tulisi pitkäksi. Toiset köynnehtivät, jotkut riippuvat epifyytteinä puiden rungoilla.

Leena Arkion kirjan Rakkaat vanhat huonekasvit (1985) mukaan posliinikukan saattoi nähdä Suomessa jo Biedermeier-tyylikaudella eli n. 1820-1850. Kyseessä oli yksinomaan ylhäisimpien säätyjen kasvi, eikä maaseudun rahvaalla ollut vielä siinä vaiheessa huonekasveja lainkaan. 1930-luvulla posliinikukkia pidettiin yleisesti jo monenlaisissa kodeissa. Tavallisimmin kyse oli isoposliinikukasta Hoya carnosa. Se on upea ja kestävä köynnös, joka kukkii vaaleanpunaisin, makeantuoksuisin kukin. Äitini kertoi, että hänen nuoruudenkodissaan Vaasassa oli kokonainen seinällinen posliinikukkaa, jonka lehtiä isoäitini oli kiillottanut.

Hoya carnosan ei variantteja. 1. Klassinen vihreä. 2. Crimson Queen 3. Rubra/ Crimson Prnicess 4. Krinkle 8 Kuva: Petra Nyqvist

Yllä olevaan kuvaan olen kuvannut isoposliinikukan variantteja. Ensimmäinen vasemmalta on alkuperäinen Hoya carnosa. Se on lähes satavuotiaasta emokasvista, kertoi ystäväni jolta sen sain. Tällaiset ystäviltä saadut kasvit ovat tietenkin hyvin rakkaita. Toinen on ihmisen jalostama lajike Crimson Queen, jonka lehtien ulkoreunat ovat vaaleat. Tuo CQ on yksi kestävimmistä ja yllättävimmistä kasveistani. Ihmettelen mistä se oikein voimansa ammentaa. Osa oksista saattaa olla kokonaan maidonvalkeita, klorofyllittömiä lehtiä kasvavia. Kolmantena on Rubra eli Crimson Princess. Vaaleus onkin päinvastaisesti lehden sisäpuolella. Viimeisenä on kuopallinen ja ruttuinen Krinkle 8.

Hoya australis kukassa. Tuoksu muistuttaa karamellin ja kielon sekoitusta. Kuva: Petra Nyqvist

Ruotsissa on täkäläisiä vankemmat perinteet posliinikukkien kasvattamisessa. Suomessa posliinikukkia oli etenkin kaupoissa jossain vaiheessa nihkeästi, ja tavallisimpia lajeja ovat olleet varmastikin vanhaa kantaa olevat Hoya carnosa tai Hoya bella, pikkuposliinikukka. Joitain vuosia sitten alkoivat etenkin australianposliinikukat (Hoya australis) yleistyä kotimaisilla kasvimarkkinoilla. Kun ensimmäisen kerran sain kotiini sellaisen, yllätyin ja lähes pelästyin sen kasvuvoimasta. Se tuntui kuin villihevoselta vailla kontrollia - pitkät lehdettömät piiskat kasvoivat silmissä, nousivat metrien korkeuksiin ja kiertyivät kaiken ympärille.

Posliinikukkien suosion elvyttyä lajeja saa kiitettävästi muualtakin kuin harrastajilta. Itselläkin on joitain, mutta edelleen tuntuu että on vain raapaissut pintaa. Monelle posliinikukkaharrastajalle onkin olemassa vain yksi kasvisuku, johon kiinnostuksensa kohdistaa.

Yksi suurimmista posliinikuksita on Hoya imperialis.

Meillä lounaissaaristossa tavataan rantakallioilla käärmeenpistonyrttiä,  Vincetoxicum hirundinaria, jota on käytetty kaikenlaisiin taikoihin ja myrkyn kumoamisiin kautta Euroopan. Ironisesti se on itsessään hyvin myrkyllinen kasvi.

Se on myös sukua trooppisille posliinikukille, ollen heimonsa pohjoisimpia lajeja.

Vnha piirros käärmeenpistonyrtistä.