Peikonlehti, tuo herkullinen hirviö


Kuva: Canva


Eräästä kasvista on keskusteltu erityisen vilkkaasti vuonna 2017. Edellisen kerran se oli huomattavan suosittu 70-luvulla, jolloin muistan sellaisen omassa kodissani ensimmäistä kertaa. Ei se tosin tässä välissäkään ole ollut epämuodikas. Mummosi kenties kutsui sitä "Philodendroniksi", vaikka siitä ei ollut kyse. (Philodendronit ovat köynnösvehkoja).

Pontevakasvuinen, outo, muodoiltaan jännittävä jättipeikonlehti  Monstera deliciosa on klassikko ja tärkeä sisustuselementti niin julkisissa tiloissa kuin kodeissakin. Näyttävän lisäksi se on helppo hoitaa, ellei oteta huomioon sen tendenssiä kasvaa liian suureksi. Suurin näkemäni yksilö oli, ja saattaa olla vieläkin, Tammisaaren kirjastossa. Siellä se köynnehtii varmaankin kymmenmetrisin köynnöksin kirjaston rakenteissa.


Taitelija Henri Matissella oli ateljeessaan kookas peikonlehti. Kuva: tuntematon.


Nuori lehti ei ole vielä liuskoittunut. Liuskoittumisella on merkitystä sademetsän kerroksissa valonkeruun ja valon siivilöitymisen suhteen. Kuva: Petra Nyqvist

Tällä hetkellä se on suosikkikuosina tapeteissa ja printeissä, sitä ostetaan kuumeisesti viherkasviksi kotin niin New Yorkin putiikeista kuin saariston maitokaupoistakin. Yksi sen värimuodoista, Variegata albovittata, on kenties metsästetyin variantti hetkeen. Yhdestä oksasta maksetaan huonekasviryhmissä keskimäärin 30 euroa. Värimuotoa on tällä hetkellä muuten saatavana kotimaisissa liikkeissä ainoastaan pieninä erinä ja melko suureksi kasvatettuna, tosin jotkut ovat löytäneet marketista valkolaikkuisia yksilöitä aivan sattumalta. Myös keltavihreä värimuoto on olemassa, mutta siitä ei olla kotimaisissa harrastajapiireissä joko erityisen tietoisia tai muuten vain innostuttu.

Harrastajien suosikki: variegata albovittata. Kuva: Petra Nyqvist


Monstera-sukuun kuuluu viitisenkymmentä Keski-ja Etelä-Amerikasta olevaa trooppista vehkakasvia. Peikonlehtivillitys on tuonut valokeilaan muitakin Monsteroita. Kaupoissa saattaa törmätä mm. menninkäisenkämmeneen, M. obliqua tai köynnökseen nimeltä M.adansonii tai M. acuminata. Peikonlehdestä on olemassa myös pienempi versio, M. deliciosa var. Borgsigiana, joka tunnetaan suomenkielisellä nimellä pikkupeikonlehti.

Peikonlehden tieteellinen nimi selittyy sen maukkailla hedelmillä. Muuten on syytä muistaa, että peikonlehti on muilta osiltaan myrkyllinen.






Kommentit

Suositut tekstit